sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus kuvina

Häät (minulla kaason kunniatehtävä) ja kaikki muu kiva vielä edessä!

Ihana pari sai toisensa romanttisesti Suomenlinnassa.

Luonnon ihmeitä Moksissa

Saara innostui futiksesta!




Pallotaituri :)
Uimamaisterit lenkillä

Aamulenkki

<3
Saarakin tykkää uida, varsinkin jos saa hakea keppiä tai lelua. :)

Motivaatiota juhannuksen jälkeiseen elämään näistä!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

SM-tunnelmia

Ekat SM-kisat onnellisesti ohitse ja takki ihan tyhjä. Olo on kuin olisi maratonin juossut, vaikkei tuo fyysisesti kova rasitus ollutkaan. Fiilis on kuitenkin hyvä, ja tulevaisuutta ajatellen toiveikas. :)

Perjantaina juostiin iltakisoissa agilityrata. Halusin osallistua, jotta saa tuntumaa kisapaikkaan, esteisiin, alustaan ja yleiseen tunnelmaan - eli turhan jännityksen pois. Halusin tehdä muutenkin kaiken kunnolla. Se tarkoitti myös sitä, että Urkki oli otettava mukaan seuraneidiksi, sillä Saara on silloin itsevarmempi (ja tuplasti ärsyttävämpi räksyttäjä, mutta ei voi mitään) Keli oli oikein viimeisen päälle syksyinen, joten Ude sai odotella autossa. Agirata oli Anne Huittisen tuomaroima ihan mukavan oloinen rata. Mä annoin jännityksen tulla ja mennä omalla painollaan, mutta fiilis oli koko ajan sellainen, että kiva päästä radalle. Sen sain jatkumaan koko viikonlopun, ihan huippua. :) Muutamat syvät palleahengitykset ja radalle (hengittäessä pallean kautta kropan on pakko olla rento).  Rata sujuikin oikein hienosti, kunnes keppien jälkeen hukkasin seuraavan esteen ja taisin pyöriä siinä parikin valssia. Sain kun sainkin Saaran työnnettyä oikealle esteelle ja homma jatkui. Loppusuora hyppy - suora putki - hyppy takaa (linjassa) ja hyppy; ja mulla veti jalat täysin hapoille. Ilmeisesti jännitystä sitten kuitenkin oli, tai sitten olin unohtanut hengittää radalla?! ;) Ihan kun ois suossa juossut. :D Mutta ehdin juuri ja juuri, ja nolla tehtiin. Se riitti 22. sijalle 116 koiran joukossa, eli ei hullummin. Etenemällä 4,07ms!

Saara iltakisassa

Lauantaina oltiin Lägin joukkueessa 3.osuudella. Taas Ude seuraneidiksi ja nyt saivat majoittua Lägin telttaan, sen verran aurinko porotti heti aamusta. Ja hau,hau,hau, aina kun jossain kuljettiin. :D Ennen omaa vuoroa Saara etsi varjoa ja lösähtikin makaamaan edellisten koirakoiden suorittaessa rataa. Vauhtia riitti radalla onneksi kuitenkin. Joukkuerata oli ehkäpä viikonlopun kimurantein, mutta kuitenkin ihan suoritettavissa oleva, Allan Mattsonin rata. Valssi, valssi ja vielä kerran valssi. Puomi - hyppy-putken väärä pää - hässäkkä selvitettiin, mutta sitten Saara oli tulla helpossa putkelle viennissä mun liikkeen perään ja jouduin vähän korjaamaan. Putken jälkeen oli keinu, ja piti tehdä persjättö siihen ennen keinua. Ehdin tehdä, mutta ohjaus oli kaiketi huonohko, ja Saara tuli keinun ohi, vaikka sinne oli suora linja.. Ihan typerä virhe. Olisi pitänyt jättää persjättö tekemättä ja vaihtaa puolta keinun jälkeen, olisin ehtinyt niin hyvin, koska Saaralla menee keinulla aikaa. No, vitonen siitä. Loppurata hyvää ja ihanneaika alittui sähläyksestä huolimatta. "Onneksi" joukkueella oli jo vitosia alla, niin mahikset kärkisijoihin oli joka tapauksessa menetetty. Lopullinen sijoitus 26./61. Jännitys ennen rataa oli taas juuri sopivaa.

Saara joukkuekisassa

Illalla huomasin, että Saara oli aloittanut juoksun. Great! Ainakin tuli selitys jatkuvalle räksyräksyräksytykselle kisapaikalla. ;) No, onneksi myös Liekillä oli juoksu, joten telttapaikka oli jo valmiina. Ja Urkinkin saattoi jättää hyvillä mielin kotiin (hieman pakkokin), kun Saaralla oli teltassa tuttuja kamuja. Menin kisapaikalle jo klo 8, kun halusin nähdä tuttujen ja muiden kovien kisaajien ratoja. Meidän rataantutustuminen oli vasta klo 11. Yksilöhyppäri oli Tuomo Pajarin käsialaa, ja jälleen ihan mukavan oloinen rata. Jokaisella viikonlopun radalla toki oli niitä "ei olla tota koskaan tehty"-kohtia, mutta päätin olla välittämättä. Nythän ne sitten tehtäisiin, mitä sitä murehtimaan. Jo hyvissä ajoin ennen meidän vuoroa oli selvää, että nolla tai ei mitään. Rataantutustuminen oli jotenkin pelkkää törmäilyä, enkä muutamaa kohtaa saanut kunnolla hahmotettua. Olin jo hieman menettää malttini, kun odottelin saattajaa kisa-alueelle, eikä ketään näy. Sääntöjen mukaan juoksunartuilla tulee olla housut ja saattaja aina kisa-alueella liikuttaessa. No, päätin istua rauhassa alas ja hengittää syvään. Kyllä tämä tästä. Ja viimein saattaja tuli ja pääsimme alueelle. Saaralla piti olla pöksyt jalassa siihen asti, kunnes päästiin lähtöön "punaisen maton" päälle. Onneksi Saara vaikutti rauhalliselta, joten mulla oli ihan hyvä fiilis. Mutta niin vaan kävi, että 3. rima putosi. Saara, joka ei ikinä tiputa rimoja. Ilmeisesti mun rytmitys tai asemoituminen oli jotenkin pielessä, ei saanut takaakiertoon kunnon vauhtia tms. Hetken lamaannus, mutta sitten aattelin, että tehdään kuitenkin hyvä rata. Ja mehän tehtiin, enkä varmistellut yhtään. Vika hyppy kierrettiin, lopetin ilmeisesti ohjaamisen hieman liian aikaisin. Mutta silti etenemän 4,05ms. En tiedä, mutta tuntuu, että tuo oli ehkä meidän paras rata ikinä kisoissa, vaikka se 10 olikin tulos. Ja jos Milla sanoo, että "sulla oli hyvää ohjausta", on rata oikeasti mennyt todella hyvin! ;)

Saaran yksilöhyppäri

Vaikka finaalipaikka jäi tällä kertaa haaveeksi, mä olen niin tyytyväinen. Nyt mä vihdoin tiedän, miten mä haluan ja miten mun pitää kisoissa ohjata. Tästä on tosi hyvä jatkaa. :) Ja se, miten mä sain pidettyä pääni kasassa ja se hyvä fiilis, millä mentiin radalla. Huippua! :)

Nyt pidetään vähän juoksutaukoa (ansaittua) ja seuraavaksi startataan Agirodussa, jonne lähdetään Millan kanssa pitkästä aikaa yhdessä reissuun! :) Sitä odottelen innolla.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Viimeistelyjä

Tänään oli Saaran vikat varsinaiset treenit ennen SM-kisoja, Liuhdon Timon valmennus. Rata oli sopivan vaikea ja sisälsi ilokseni putki-puomi erottelun ja vaikeahkon kepeille viennin. Alun poispäinkäännös/takaaleikkaus kepeille tuottikin meille (minulle) harmaita hiuksia, en saanut millään rytmitettyä ohjausta oikein. Pari kertaa onnistui, useamman kerran ei. Putki-puomierottelut sujuivat hyvin ja kontaktin otti mukavasti myös. Yllätyksekseni myös backflippi  onnistui heti ekalla kerralla! Oikeastaan vain tuo kepeille meno takkusi, muuten meno oli melko sujuvaa, joskin mun mielestä Saaran vauhti oli jotenkin hieman tahmeaa. Tiedä sitten, Timo kyllä vakuutteli, että ei ollut, vaan radan profiilista johtuen ohjaajan kuuluikin olla joissain kohdissa reilusti koiraa edellä. :)

Mulle iski pieni "paniikki", kun lueskelin agilitaajien blogeista, että sunnuntaina oli Janakkalassa ollut radalla pöytä! Herranjumala, mehän ei olla Saaran kanssa tehty sitä oikeastaan ikinä, eikä sitä ole ikinä ollut radalla missään,edes epiksissä (Urkin kanssa kerran, Lappeenrannassa agirodussa 2011). Apua, mitäs jos viikonloppuna on? No, minähän raahasin tänään pöydän kentän ulkopuolelle ja treenailtiin sitä hieman. Hyvin Saara sen hoksasi, joten ehkä sitä on joskus jopa kokeiltu (muistaakseni kyllä vaan poseerauskuvien ottamiseen ;) ). Pöytästressin voi siis unohtaa. Mutta täytyy sitä ehkä jatkossa ottaa treeneihin mukaan. SitäKIN, mun treenattavien asioden lista alkaa olla melkoisen pitkä.. :D

Uimamaisteri viime viikolla. <3

Odotan innolla viikonlopun kisoja. Perjantaina iltakisoissa agirata, lauantaina joukkuekisa Lägin väreissä ja sunnuntaina yksilöhyppäri. En ole ikinä ollut edes katsomassa agilityn SM-kisoja, joten tämä on ihan uutta. Oikeastaan ei edes jännitä, koska eihän meillä ole mitään hävittävää, voitettavaa vain. Kun ei ole edes vuotta vielä kisattu, niin opintomatkallahan sitä ollaan ja tulevina vuosina sitten toivottavasti asetellaan ihan jotain tavoitteitakin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Nyt vaan tavoitellaan rentoa menoa ja pidetään hauskaa! On mulla kuitenkin maailman paras (ja pienin) kisakaveri! <3

SERT kakkosiin 11.8.12

SERT kolmosiin (kahdella 0-voitolla) 26.8.12


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Mallikansio


Milla valokuvasi Saaran ja Urkin kisojen jälkeen 8.6.



Urkin passikuvat <3



Saara 2v4kk


Urkki 5v1kk


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Treeniä ja kisaa, kisaa ja treeniä

..Siinäpä meidän viime päivien elämä pähkinänkuoressa! ;)

Aloitetaan viimeisimmästä, eli IHAHin kesäkisoista 8.6. Saaralle 3 rataa ja Urkille yksi lähtö. Paikkana sen verran tuttu, että siellä tuli toukokuussa poltettua otsa koulutusohjaajakurssilla, mutta kisattu ei siellä oltu vielä. Aidattu kiva kenttä, tosin alusta melko pehmeän oloinen, ja häkeille ei saanut varjoa (auto piti jättää 300m päähän, Saara starttasi alkupäässä, joten pakko ottaa häkkiin). Tuomarina oli Johanna Nyberg, mutta tuomariharjoittelijana Janne Karstunen; heti huomasi, ettei ole ihan tyypillisiä Nybergin kivoja virtaavia ratoja. Lämmintä oli heti aamusta, reilusti yli 20. Ja mulla oli jotenkin kauhean jännittynyt olo, vaikka kovasti yritin rentoutua.

Saaran eka rata meni täysin pipariksi, kepeille väärään väliin ja siitä lähti radan reunalle haahuilemaan!!! En tiedä etsikö Urkkia, vai Millaa, joka kuvaili juuri siinä kohtaa, vai kenties kaveriaan Kipinää?! Ihan outoa. Loppurata sitten mentiin niin, että suunnilleen joka este väärältä puolelta ja vielä puomilta loikkaus. Hauskaa, eikö totta? No, nyt ainakin naurattaa. :D

Tää mua aina jaksaa ihmetyttää, että miten nuo rimat pysyy ylhäällä? ;) Kisakuvat Milla Saari.

Kolme estettä oltiin samalla radalla!

Tjaa, kukas tuolla on?
Urkin kanssa tehtiin samalla esteellä (kuin Saaran kanssa) eli numerolla 5 hylky, kun hän päätti hypätä hypyn takaisinpäin. No, mun piikkiin menee, kun sinkoilin sinne tänne (Urkki ponnisti eri suuntaan kun olin ajatellut, ja mulla meni pasmat sekaisin). Mutta muuten paljon tasapainoisempi rata kuin neiti haahuilijalla. Vauhtiakin melkein loppuun asti!

Urkin rata




Kas näin onnistuu lentävä lähtö!



Hauskaa, kun Urkin kepit näyttää usein kuvissa vauhdikkaalta :D

Irvistys!
Ja loppukevenyyksenä kompurointi okserilla! 

Toiselta radalta sitkutettiin nolla ja sija 3., sertistä reilu sekunti! Mutta ei hyvää päivää mitä töksähtelevää ohjausta meikäläiseltä, melkein hävettää. Voisko yhtään enempää varmistella?! No, ilmeisesti mä halusin pitää Saaran kunnolla hanskassa sen edellisen radan karkailun vuoksi. Hyväksytäänkö selitykseksi? :D

Hyvin,hyvin, hyvin harvinaista herkkua - podium! ;)


Saaran nollarata

Hyppäriin halusin panostaa, ja mielestäni sain siihen hyvän, rennon fiiliksen. No mutta.. tuli pituudelta kielto, kun ilmeisesti ei antanut Saaralle mitään käskyä?!  Ja lopussa kämmäsin niin, että Saara pääsi keppien jälkeen hyppäämään maalihypyn väärästä suunnasta. Vaihdoin vitosen jälkeen lopun ohjauskuviota alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta en sitten ollut kuunnellut loppuun asti Millan ohjetta, että mitä siellä pitää tehdä. Omia aivojahan ei voi käyttää.. :D No, jospa nää mokailut ja hajamielisyydet olisi taas vähäksi aikaa tässä! Tulevana viikonloppuna täytyy keskittymisen pysyä kasassa, ei ole tällaisiin varaa!

Viikolla episteltiin Hepun ja Saaran kanssa. Hepulla oli tapahtunut huikeaa kehitystä edelliskerrasta, sehän eteni!! Supermölleissä muuten hieno rata, mutta viimeisen hypyn halusi välttämättä kiertää. Ilmeisesti se oli nähnyt agilityunia, koska treenaamaan se ei ollut "ehtinyt" edellisten kisojen jälkeen. Mölliradalla keskittyminen paristi herpaantui ja piti pysähtyä haukkumaan tuomaria, yleisöä ja ratahenkilöitä (kaikki erikseen), mutta silti voitto! ;)

Hepun radat

Saaran kanssa koitin tehdä kisaavissa mahd. kisanomaiset suoritukset ja mielestäni onnistuin.. Ainakin siinä, että eka radalla rentous oli valovuosien päässä! Toka radalla annoin tilaa ja ohjasin oikeasti rennosti, ja aika parani parilla sekalla (vaikka Saara tuiskahti keinun jälkeen nokalleen), sillä olisi voitettu jopa supernopea sheltti Lumi!!

Saaran radat

Minien Supereissa kisasi kaksi mun alkeisryhmäläistä, sijoille 2. ja 3.! Kyllä sai taas olla ylpeä, hienoa menoa, vaikka ei tosissaan ole vielä treeneissä kummoista ratatreeniä tehty. :)

Tällä viikolla vielä Liuhdon Timon koulutus Saaran kanssa, ja se on sitten siinä.. Perjantaina iltakisa, lauantaina joukkue ja sunnuntaina yksilö! Kiva päästä kisaamaan, toivotaan, että saan psyykattua itseltäni jännityksen pois. ;)